perjantai 29. lokakuuta 2010

Syksy ja talvi saapuu

Vuodet vierii ja arki rullaa. Sen verran rullaa ettei blogiakaan päivitellä kuin harvakseltaan. :) Olimme kaikki lapset äidin & ämmin kanssa mökillä Nikkalassa kokonaisen viikon. Teimme joka päivä retkiä rannalle ja metsään. Vesi oli ihmeen matalalla ja rannalta löytyikin aarteita joita Minttu ja Aatu keräilivät talteen. Moona tyytyi katselemaan sivusta.


Koko tokka sataman kivellä joka yleensä on puoliksi veden alla

Moonalla oli 1v.-synttärit 26.9, joita juhlittiin jälkikäteen ihan perheen kesken. Itse asiassa juhlimme Moonan ja Roni-serkun synttäreitä yhtä aikaa Sauli-enon luona. Ämmi teki herkullista ruokaa ja äiti teki kakut.


Moona 1v.

Vinkki! Jos taustalla soiva musiikki ärsyttää tai tahdot sen hiljaiseksi siksi aikaa kun katsot videopätkiä, kannattaa mennä sivua alaspäin ja sammuttaa musiikki tai laittaa pauselle. Tässä tulee videopätkä Mintun & Hillan onnittelulaulusta Moonalle.


tiistai 20. huhtikuuta 2010

Taitoluistelua ja kesän odotusta

Jaahans, näyttää siltä että tekniikka ja kaikki ohjelmiin liittyvät asetukset ovat myös tässä blogissa muuttuneet, joten ulkoasu hieman muuttuu. Kevät on pitkällä ja kesää odotellaan malttamattomina. Pahin kuraralli alkaa olla ohi ja pihalla on kuivempaa. Se on näköjään yleensä sen pari kolme viikkoa sitä märkää kuraa ja sitten helpottaa, vaikka se kurishomma tuntuu kestävän ikuisuuksia ku se on niin ÄLLÖTTÄVÄÄ ja RASITTAVAA sotkemista.

Moona kasvaa kamalaa kyytiä ja nyt on suussa pari hammasta ja neiti istuu hienosti. Minttu & Aatu on alkaneet kiinnostua Moonan kanssa leikkimisestä. Se on kiva koska Moonakin viihtyy paremmin kun on viihdyttävää seuraa. :)

Tässä tulee pieni videopätkä Mintun luistelukoulun kevätnäytöksestä. Minttu on siis männä vuoden harrastanut taitoluistelua tai ehkä enemmän kuitenkin nyt vielä ihan vaan perusluistelua. :) Susanna Pöykiö luisteli samassa näytöksessä. Se oli hieno esitys! Susanna lopettikin uransa tähän näytökseen. Oli aika haikea tunnelma koko esityksen ajan. Meitä oli katsomassa äiti, ämmi, Silja & Aatu. Aatu jaksoi hienosti pysyä paikallaan ja katseli suu auki luistelijoiden menoa. Loppukaneettien aikana Aatun onnistui taas järjestää hieman ylimääräistä ohjelmaa, nimittäin poika päätti lähteä seikkailemaan jäähallin käytäville. Lopulta Aatua kuulutettiin nimeltä ja ainakin 10 vartijaa etsi tuota veijaria. Ämmi sitten löysi Aatun jonkun tädin sylistä. Kyllä äidillä oli itkussa pitelemistä! Äiti nimittäin lähti ottamaan valokuvia ja Aatu jäi ämmin ja Siljan seuraan. Oli poika ilmeisesti ajatellut lähteä äitiä etsimään kun mitään sanomatta livahti kamera kourassa johonkin. ;) Tämmöistä täällä.

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Tässä tulee muutamia kuvia (reilusti jälkikäteen) Aatun synttäreistä joita juhlittiin tammikuun lopulla. Meillä oli kivat kekkerit. Paikalle oli kutsuttu kummit Minna & Jami perheineen, Saku-eno, Tiina & serkut Roni, Riku ja Hilla sekä tietysti ukki, ämmi ja Silja-täti. Ämmi oli pyöräyttänyt poronkäristystä ja pottumuussia ja äiti taikoi auto-kakun. :) Hyviä herkkuja siis tarjoiltiin.


Päivänsankari Aatu (kumma kyllä vaatimattomana:)


Kaksi kynttilää :)


Pienet sormet ehtivät käpälöidä auton etuvaloa...


Pakettien avaaminen oli jännittävää...


Lapio!

tiistai 9. helmikuuta 2010

Vuosi on ehtinyt vaihtua ja meillä on täälä Oulussa upea talvi. Lunta tulee ikkunoista ja ovista. :) Pihalle on ehditty rakentaa monen monta majaa ja tunnelia. Aura-auto on kuskannut lunta mukaviksi keoiksi joista saa hyviä liukumäkiä. Tämmöistä talvea ei olekkaan ollut vuosiin.

Aatu on kasvanut ja kehittynyt kovasti. Vauhtia pojalla piisaa edelleen vaikka muille jakaa. Puhettakin tulee paljon ja uusia sanoja Aatu oppii päivittäin. Lauseista Aatulle mieluisimpia ovat ehkä -Maakun iso auto (Markku-sedällä on iso paku) ja -Ei tykkää! Aatu on aloittanut temppujumpan ja käy siellä kerta viikkoon isän kanssa. Siellä saa luvan kanssa riehua. ;) Kaiken hyvän lisäksi Aatu osaa pukea itse! Äiti on haljeta ylpeydestä. Eikä toinen ole lasketun ajan mukaan edes kahta täyttänyt! :) Aatu oli tässä joku aika sitten ämmin ja ukin luona hoidossa ja oli siellä oppinut käymään itse potalla. Lautasetkin oli kuulema syöty reippaasti tyhjiksi. Vaan kotiin kun päästiin niin äidillä oli kuin olikin Moonan lisäksi toinenkin vauva...

Minttu on aloittanut päiväkodin ja lähtee Kanttarelliin aamuisin iskän mukana. Minttu viihtyy mainiosti. Aatulla tahtoo olla vähän Minttua ikävä ja tuohan repeää joka päivä riemusta kun sisko tulee takaisin kotiin iskän kanssa. Eiköhän mekin tässä kevään mittaan aleta käymään perhekerhoissa ja hakemaan Minttua Kanttarellista, jotta saadaan vähän päiviin vaihtelua. Minttu on aika lailla ison tytön oloinen. Syksyllä Minttu menee jo eskariin. Hui...

Äidilläkin on uusi harrastus, nimittäin jalkapallo. Saapa nähdä mitä siitä kehittyy kevään mittaan. :)

lauantai 12. joulukuuta 2009

Tässä vallan unohtuu koko blogin päivitys! Vaikka eipä sillä, ei tässä aikaakaan hirveästi ole koneella istuksia... kovasti riittää äidillä hommaa meidän kanssa. Kerttu sai nimen muutama viikko takaperin. Hänestä tuli Moona Amelie. :)



Mintun syntymäpäiviä juhlittiin perinteisesti etukäteen. Talo oli täynnä pientä väkeä ja meno sen mukaista. Aatu oli aikalailla vauhdissa. Maisteli vähän jokaisen pikkuvieraan lautaselta vaikka omakin oli ihan nenän edessä. Ilmeisesti maistui paremmalta toisten lautaselta. ;) Moona sen sijaan oli aika itkuinen eikä asiaa auttanut se, että äidin syliin ei päässyt melkein koko päivänä. Äidillä oli monta hommaa, kun piti tarjoilla ja yrittää samalla seurustella vieraiden kanssa. Silja-täti oli meillä kylässä ja oli suureksi avuksi äidille. Kiitos Silja-kulta! Päivä sujui mukavasti ja Hilla jäi vielä yökylään. Minttu ja Hilla leikkivätkin yömyöhään eikä äiti meinannut saada tyttöjä sänkyyn ollenkaan. Alla muutama kuva Mintun 5vee bileistä.


Päivänsankarin kakku


Äiti innostui väkertämään...


Perinteinen lahjanavaus-sessio, pullonpyörityksellä ;)


Sohvalla vasemmalta: Jiina, Aatu, Saana, Sara, Silja, Eeli, Paavo, Säde ja lattialla Miiku, Hilla & Minttu

Väsyneitä juhlijoita...


Minttu (jolla on vihreää leimasinta otsassa ja muualla kasvoissa...)


Aatu (jolla on leuassa rupi yllätys yllätys...)


Hilla (jolla on myös kasvoissa vihreää leimasinta...)


Moona (jolla on tipahtanut tutti suusta... häh?) :D


Ja tietysti iskä joka mahdollisti aika lailla koko kekkerien järjestämisen :)

Äiti valvoskeli kahteen saakka kun ei tullut uni. Lueskeli lehtiä ja sen sellaista.

torstai 22. lokakuuta 2009

Tässä muutamia kuvia Kertusta...


Isosisko ja sisilisko :)


Ylpeä isoveli ;)


Minttu, Hilla-serkku ja Kerttu


Tässä vielä osastolla kahden päivän ikäisenä


Kerttu pötköttää äidin uudella eteisen penkillä :)



Kerttuli nassukka

torstai 15. lokakuuta 2009

Meille syntyi pikkuinen tyttö 26.9.2009. Aatu ei toistaiseksi ole ollut kovin innostunut, hieman silittelee mutta pääasiassa odottaa sopivaa hetkeä päästä mätkimään. ;) Minttu sen sijaan on ylpeä siskostaan ja sanoo tuon tuostakin että "minä rakastan tuota vauvaa ihan hirveästi". Tilanne balanssissa siis. :)


Tässäpä punnitaan Kerttulin syntymäpainoa (2890g & 48,5cm)

Kerttua on ehtinyt käydä katsomassa tulevat kummivanhemmat Sauli & Tiina, ämmi & ukki, Hilla, äidin kummipojan äiti Johanna, Aatun kummivanhemmat Minna & Jami, Kaija ja Marjo sekä Pulliaiset: Pinja, Petra, Päivi & Pekka. Pikaisesti toivat kukkasia Meri ja Heini sekä Paavon äiti Minna. Kummi-täti Marialta tuli paketti jo melkein seuraavana päivänä kun päästiin laitokselta kotiin. :) Lahjoja ja kortteja on tullut sieltä täältä muiltakin tutuilta ja ystäviltä.